2015 Mäkikisa ajettu

5.6.2015

Mäkikunkun menoa.
Mäkikunkun menoa.
Tulosten odottelua.
Tulosten odottelua.
Voittajan hymyä.
Voittajan hymyä.
Naistensarjan ykkönen.
Naistensarjan ykkönen.

Perinteinen uusien jäsenten hyväksyntä seuraan ajettiin 4.6. Kankaankadun mäessä. Aktiiviset uudet jäsenet sekä muut mäkimiehet haastoivat itsensa ja toisensa kelloa vastaan.

Tuulinen kevät piti otteessaan myös seuran mäkikisapäivää Kankaankadulla Jalkarannassa. Navakasta sivutuulesta huolimatta paikalle saapui seitsemän kisaajaa - osalla tarkoitukena selvittää Kankaankatu ylös pyörän päällä ja vahvistaa perinteiden mukaan samalla seuran jäsenyys.

Mutta niinkuin joskus urheilussa tapahtuu, kun esille otetaan kello ja mahdollisuus laittaa nimi lähtölistaan, ruokahalu lisääntyy. Niin tälläkin kertaa, kun kaikki ajoivat mäen ylös aikaa vastaan.

Monen osalta tuli todistettua muutakin kuin kelpoisuus seuran jäseneksi, kun mäkeä kiivettiin suuremmin itseään säästelemättä kukin vuorollaan Viljasen Juhan lähettäessä pyöräilijöitä minuutin välein matkaan.

Kärkikolmikon erot menivät sekuntipeliksi. Voiton ja pokaalin tänä vuonna nappasi seuran uunituore jäsen Antti Valve ajalla 2.54. Toiseksi kiri Jukka Lehtoranta ja upeasti kolmanneksi vasta 15-vuotias Veeti Halinen.

Hieno näyttö Veetiltä mäkikisassa. Näyttää siltä että nuori mies on ehtinyt lenkille RCT:n myöntämän maantiepyörän tukistipendin jälkeen.

Muille sijoille mäen kiipesivät Antti Sillanpää, Päivi Nurminen, Lasse Kivinen ja Hannu Kemppi.

Onnea voittajalle ja kiitokset kaikille muillekin osallistujille !